lauantai 19. maaliskuuta 2016

Puutarhakyselyn tuloksia

Ensinnäkin suuri kiitos kaikille pieneen puutarhakyselyyn vastanneille, kyselyn linkkiä jakaneille ja kommentoineille! Vastauksia tuli yhteensä 65 kappaletta. Olen lukenut innoissani vastauksia ja työstänyt niistä yhteenvetoa. Olen nauttinut tästä projektista todella paljon. Toivottavasti kyselyyn vastaaminen ja tuloksiin tutustuminen tuo teillekin edes osan tästä ilosta, jonka minä olen tämän parissa puuhastellessa kokenut!

Viime postauksessa ehdinkin jo kertoa, että valtaosa vastaajista keskittyy enimmäkseen koristekasveihin - tämä ei varmasti yllättänyt ketään :)
Kasvihuoneesta vastasitte seuraavasti:



Puutarhaan saadaan ideoita vahvasti blogeista - tämä on tietysti kyselyn kohderyhmä huomioiden melko selvää :) Myös puutarhakirjat yltävät listalla melko korkealle. Aina ei tarvitse mennä hakemaan inspiraatiota muualta, koska se iskee myös omassa puutarhassa aikaa viettäessä.


Suosikkipuuhaa puutarhassa on istuttaminen. Yleisestikin suunnittelu ja uuden rakentaminen koetaan kivaksi tekemiseksi. Osa meistä puutarhaihmisistä rakastaa myös kitkemistä! Toiset osaavat pysähtyä ja ihailla valmista tai nauttivat ihan kaikesta tekemisestä.



Eniten kielteisiä ajatuksia herättää kitkeminen. Myös ruohonleikkuu on monen mielestä ikävää puuhaa. Meitä on kuitenkin moneksi - nämä kaksi työtä nousivat edellisessä kysymyksessä myös joidenkin vastaajien suosikeiksi :)
Raskaat puuhat, kuten lapiointi tai maansiirto eivät miellytä osaa vastaajista, ja puutarhan syystyöt tai talviteloille laittaminen on monelle haikeaa tekemistä.
Naureskelin itsekseni myös yhtä kommenttia, joka päätyi osioon "muut maininnat": Tavaroiden paikoilleen vienti. Tunnistan tästä niin itseni. Minulla on usein työvälineitä pitkin poikin pihaa.. :)



Jos kitkeminen oli monelle vastenmielistä, ei ole ihme, että puutarhan pahimmiksi vihollisiksi ovat päässeet rikkaruohot. Moni meistä taistelee myös ajanpuutteen, sääolosuhteiden tai hankalan maalajin kanssa. Puutarhurin täytyy käydä taistoon myös jäniksiä, tuhohyönteisiä ja kotiloita vastaan.
Joskus puutarhurin pahin vihollinen ei liity puutarhaan lainkaan. Pysähdyin erään vastauksen äärelle, jossa suurimpana esteenä olivat vastaajan sytostaattihoidot.































Pyysin kyselyssä vastaajia kuvaamaan täydellistä päivää puutarhassa. Vastauksia oli mahtavaa lukea, niissä maalattiin eläviä mielikuvia kauniista kevät- ja keväpäivistä. Poimin alla olevaan kuvaan useammissa vastauksissa toistuvia teemoja.

Täydellisen päivän ehtona on usein hyvä sää: on aurinkoista ja lämmintä, mutta ei liian kuumaa.
Tärkeä teema on kiireettömyys. Täydelliseen päivään ei haluta aikataulupaineita. Usein ajankulu unohtuu ja tunnit lipuvat ohi mieluisissa puuhissa.
Toinen usein toistuva teema liittyy omaan aikaan ja melkeinpä omaan maailmaan: paikkaan, jossa saa olla rauhassa itsekseen, jossa kukaan ei häiritse eikä vaadi mitään. Voi uppoutua omaan harrastukseen ja unohtaa kaiken muun.

Täydelliseen puutarhapäivään kuuluu monella pientä tekemistä, erilaisia puuhia, puutarhassa kiertämistä, kitkemistä, istuttamista. Joskus seurana on kissa tai koira. Päivän päätteeksi ihaillaan aikaansaannoksia ja kukkaloistoa tee- tai kahvikupin kanssa, kentien päivän työstä väsyneitä raajoja lepuutellen. Osa istahtaa hyvän ruoan tai juoman äärelle ja viettää aikaa perheen tai ystävien kanssa.






























Toivottavasti vastaajille sopii, että nostan muutamia vastauksia tänne kaikkien luettavaksi. Näihin kiteytyy täydellisen puutarhapäivän unelma.

  • "On riittävästi aikaa. Istun ensin puutarhassani, paikalla, mistä näen kaiken. Sitten ryhdyn töihin: käännän maata, kylvän, istutan, kitken, mitä vain. Välillä istun taas alas. Seuraan tapahtumia puutarhassani: matoja, ötököitä, lintuja, kissoja, naapureita... olen osa maisemaa. Ryhdyn taas puuhiin. Kun olen valmis, istun jälleen alas. Ehkä olen välillä juonut teetä, syönyt eväitä, jutellut jonkun kanssa. Parasta on kuitenkin olla yhteydessä luontoon, kädet mullassa, katse kasveissa. Näen kasvien muutoksen, niiden kauneuden. Kerään sadon, olen kiitollinen."
  • "Alkaa aurinkoisena , kasteen valtaamasta nurmikosta. Pikkasen vesipisaroita kukkien lehdillä..Ensin teen kierroksen puutarhassa.Katselen mitä siellä on tapahtunut , mitä se vaatii , mitä voisin "siirrellä"... Rikkaruohoja nypin niin että peräpukamat vaivaa :) Saatan unohtaa ajankulun... Saatampa saada vieraitakin ja katselemme mitä sinne puutarhaan kuuluu :)... Kastelen , kykin ja tuijotan. Päivällä ei välttämättä tapahdu mitään erityistä puutarhassa mutta jotenkin sinne vaan päivä hurahtaa......"
  • "Kaikki on valmista ja paikoillaan, ei rikkaruohoja tai muuta hommaa, maataan miehen kanssa löhötuoleissa ja juodaan virkistäviä juomia auringonpaisteessa. Eikä ole ötököitä kiusana :D Joka päivä ei toki näin, tykkään myös puuhastella vaikka koko päivän puutarhassa!"
  • "Aurinko paistaa ja on todella lämmin päivä. Olen kitkemässä kasvimaalla - rakastan kitkemistä, ihan todella! Penkillä kasvihuoneen vieressä on evästä, kahvia termospullossa ja pullaa :) Olen silloin omassa paratiisissani, mitä muuta elämältä voisi toivoa kuin sitä että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa."

Kyselyn lopuksi kysyin kevään kylvöistä. Lähes neljä viidestä vastaajasta aikoo tänä vuonna esikasvattaa kasveja siemenistä. Heidän arvio kylvettävien kasvien / lajikkeiden määrästä on keskimäärin kolmetoista, mutta se jakautuu hyvin laidasta laitaan: osa aikoo maltillisesti kylvää alle viittä erilaista siementä, kun taas toiset urakoivat useiden kymmenien eri kasvien esikasvatuksen parissa. Monella on omat suosikkikasvatettavat, joiden kylvöä ja kasvua odotetaan innolla: vastauksia oli hyvin erilaisia. Useimmiten vastauksena toistui kuitenkin tomaatin kasvatus. Moni mainitsi tässä myös orvokit.






























Kevättä odottaa meistä varmasti jokainen! Puutarhuri ilahtuu eniten valon lisääntymisestä. Keväällä moni odottaa innolla maasta nousevia versoja ja pistää merkille lintujen viserryksen.




























Tähän kohtaan onkin hyvä lopettaa tulosten purku ja toivottaa kaikille ihanaa kevään odotusta! Julkaisen lähipäivinä vielä toisen erän tuloksista, jotka liittyvät puutarhablogien kirjoittamiseen ja seuraamiseen. Samalla arvon myös voittajat.

 Kiitos vielä kerran kaikille vastaajille!

35 kommenttia:

  1. Olet tehnyt valtavan hienon työn ja ansaitset todella suuret kiitokset. Erityiskiitos tästä kivasti toteutetusta yhteenvedosta. Saanhan linkittää tämän omaan blogiini? Olisi hienoa, että hekin, jotka eivät kyselyä nähneet, näkisivät yhteenvedon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki saat linkittää, hienoa että haluat jakaa tämän! :) Ja kiitos mukavasta palautteesta!

      Poista
  2. Täysin samaa mieltä Betweenin kanssa, hieno esitys ja upeaa työtä! Oli tosi kiva lukea ja katsella tätä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Menihän tämän kanssa tovi, mutta se oli mielestäni sen arvoista.

      Poista
  3. Komppaan Betweeniä myös! Hyvät kysymykset, mielenkiintoinen lopputulos, helppo ja kiva katsella ja lukea! Teit suuren ja mielenkiintoisen työn!

    Aurinkoista palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevasta palautteesta :) En ole aiemmin askarrellut tällä tavalla visualisoituja koosteita, joten kiva kuulla, että tuotos oli mieluisa. Keväistä palmusunnuntaita sulle myös!

      Poista
  4. Olit nähnyt paljon vaivaa, lopputulos oikein mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Kyselyn parissa vierähti hetki ja toinenkin, mutta onneksi se ei tuntunut vaivalloiselta. Minulla on kertynyt samankaltaisista projekteista jonkun verran osaamista, mutta nyt aihe ja toteutustapa olivat aivan uusia. Ja lähellä sydäntäni :)

      Poista
  5. Hienosti toteutettu yhteenveto!

    VastaaPoista
  6. Vitsit, tämä oli loistava! Niin kysely ja ennen kaikkea tämä koonti! Ihan mahtavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo ihanasta kommentista! Minusta oli todella hienoa, että näin moni vastasi kyselyyn, ja sain tehtyä yhteenvedon tuloksista.

      Poista
  7. Kiitos kyselystä ja erityisen upeasta tulosten esittelystä. Lisää odotellessa :)

    VastaaPoista
  8. Olipa mukava kysely, ja mielenkiintoisia oli vastaukset. Olit nähnyt paljon vaivaa ja loistavasti olit toteuttanut koosteen, kiitos siitä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Ja kiitos kuuluu myös kaikille osallistuneille, jokainen vastaus on ollut mielenkiintoista luettavaa.

      Poista
  9. Oletpa tehnyt hienot kuvataulut vastauksista. Oli kiva lukea!

    VastaaPoista
  10. Olet nähnyt todella paljon vaivaa ensin kyselyn laatimisessa ja nyt vastausten esittelyssä erittäin havainnollisessa muodossa. Kiitos, tätä oli ilo lukea! Tulosten jatkoa odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tähän meni aikaa, mutta ei suinkaan vaivaa :) Oli erittäin mukava projekti ja oli myös tosi kiva nähdä, että puutarhaihmiset lähtivät tähän ilolla mukaan.

      Poista
  11. Olipas mainio postaus. Harmi että kysely on menny multa ohi, mutta hyviä vastauksia näytti olleen. Kiva toteutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmillista, että kysely on mennyt ohi, mutta ehkäpä toistan tämän vielä joskus taas uusilla kysymyksillä :)

      Poista
  12. Tää oli todella hienosti toteutettu ja oli ilo lukea noita vastauksia. Niistä löytää niin itsensä. :)
    Todella hyvä idea koko kysely kaikkinensa.
    Ihanaa kevään odotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, minäkin tunnistin itseni tuloksista :) Lisäksi tämä sai minut hetkeksi pysähtymään ja miettimään omaa puutarhaharrastusta - mikä siinä on kivaa ja mikä ei. Harvemmin sitä tulee ihan spontaanisti pohdittua.
      Aurinkoista kevättä! :)

      Poista
  13. Onpa hieno raportti! Vastasin muttei kovin selviä muistikuvia enää...
    Terveisin kitkemisestä tykkäävä riitta k!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet selvästikin harvinaisempaa sorttia kun tykkäät kitkemisestä :D Itse en siitä hirveästi välitä, mutta minusta on hauskaa, että meitä on moneksi - ja puutarha tarjoaa kaikille jotakin.

      Poista
  14. Todella upeaa työtä! Itse en valitettavasti osallistunut kyselyyn. Todella hauska idea. Näitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aloinkin jo miettimään, että mitä jos joskus toistaisi kyselyn hieman eri teemoilla.. Ehkäpä taas ensi talvena, kun on hiljaisempaa :)

      Poista
  15. Mahtava kysely ja mielenkiintoiset tulokset. Mahtavaa, että jaksoit tehdä tuollaisen kyselyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuloksia oli mielenkiintoista koota ja lukea :) Ne eivät mitenkään totaalisesti yllätä, mutta muutamia hauskoja juttuja tuolla kuitenkin oli, mitä en ehkä olisi osannut etukäteen arvata.

      Poista
  16. Olipa tosi kiva kysely ja miten sen tulokset olet koonnut!

    VastaaPoista
  17. Hieno juttu kun toteutit tämän kyselyn. Kiva toteutus. Sinun kannattaisi tehdä tästä juttu ja tarjota sitä jollekin puutarhalehdelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, mikä idea :) Taidan olla siihen liian vaatimaton, mutta toisaalta - miksipä ei. Kaikkea pitäisi uskaltaa kokeilla :) Tämänkin kyselyn suosio ja saamani palaute yllätti minut täysin.

      Poista
  18. Hieno kysely ja toteutus. Ammattimaista työtä.

    VastaaPoista